I could sink

Viime yönä seinille syttyivät jälleen valokuviot ja vadelman tuoksu sai olon entistäkin raukeammaksi. Imaistiin Ketun kanssa blossit ja kietouduttiin toisiimme kirjavan pussilakanan kätköissä. Myöhemmin piilouduttiin peiton alle ja ja nukahdettiin sylikkäin kuten joka yö (kun on nukkunut toisen vieressä muutamia kuukausia, sitä todella oppii nukkumaan ihan miten tahansa ilman että tuntuu epämukavalta).

Viime viikot olen nähnyt joka yö painajaisia. Jokaisessa niistä Kettu hylkää minut jonkun toisen takia tai rakastelen Korpin kanssa ja tunnen huonoa omaatuntoa. Erään juuri tällaisen unen jälkeen Korppi yllättäen soitti, keskellä yötä, Ketun nukkuessa vieressä, ja kuiskasi nähneensä minusta unta. Hän oli varma että meidän tiemme vielä kohtaavat, "koska me tiedetään mitä rakkaus oikeasti on, mä ja sä". Puoliunessa ja hellyydenkipeänä mutisin Korpille pehmeitä sanoja, kaipasin, itkin vähän.

Pari viikkoa kestänyt paastoni loppui kaksi päivää sitten, kun juoksimme Ketun kanssa bussipysäkille, ja heti istumaan päästyäni meinasin pyörtyä. Kotiin päästyämme Kettu teki minulle ruokaa, katsoi minua silmät täynnä päättäväisyyttä ja odotti kunnes lautanen oli tyhjä. Inhoan sitä tunnetta kun pystyn keräämään itseäni käsiini ja puristamaan. Joskus kaikki ylimääräinen massa luitteni ympärillä mahtui sormien välissä nipistettäväksi, nyt minua on yksinkertaisesti ihan liikaa tässä maailmassa. Kettu kehuu minua ja sanoo että näytän vain paremmalta kun saan "vähän muotoja lisää", minä koen valtavan henkisen meltdownin ja piiloudun peiton alle "muotoineni".

Kohta suljeudun takaisin Ketun budintuoksuiseen luolaan ja yritän kerätä itseni kasaan. Paskapaskapaska tyttöystävä.

I can still hear us echoing in the walls

Saavuin takaisin Suomeen ja suunnistin suoraan lentokentältä Ketun peiton alle. Puolet yöstä pyörimme toistemme ympärillä, kuu huusi hulluuttaan.
 

Myöhemmin päivällä sain puhelun ystävältä joka kertoi olleensa "syömässä Korpin ja sen tyttöystävän kanssa". Hei hetkinen, anteeksi minkä kanssa? Ilmeisesti Korpilla on ollut rakas jo pitemmän aikaa. Rakas, josta kaikki muut ovat tienneet paitsi minä. Rakas, jonka kanssa hän asuu nykyään yhdessä.
 

 
Maa katoaa jalkojen alta, päässä hiljenee, kaikki hiljenee, sydän lyö. Ei minulla ole varaa tehdä tätä itselleni, ei varaa tehdä tätä Ketulle eikä Korpille. Juuri kun Korppi oli jo melkein kadonnut, melkein unohtunut. Kyllähän minä rakastan tummasilmäistä Kettupoikaani, Korppi vain on ollut tässä niin pitkään ja taisin alitajuntaisesti tehdä hänestä jonkinlaisen pelastajan, ensiapupakkauksen, sylin johon laskeutua jos Kettu pudottaa. Olen omillani, ja jos Ketun kanssa meneekin pieleen, minulle ei jää mitään. Enkä ehkä pysty enää pitämään itseäni kasassa.

 

Viimeiset kaksi päivää olen toistuvasti alkanut itkeä Korpin takia, paennut suoraan Ketun huulille, ja kun hän kysyy mikä on hätänä, vastaan jotain sellaista kuin "väsyttää" "vatsaan sattuu" "tuntuu rumalta". Hän rakastelee minua yhtä hellästi kuin aina mutta ne kosketukset tuntuvat tyhjiltä. Ja pölyttyneissä valokuvissa Korppi soittaa kitaraa sängyn päädyssä, laulaa ”ooh baby, you’re so young but love you so” ja pelästyn tätä tunnetta aina uudelleen. 

 

 
"Oon leijonanpoikanen, sodanjumala, ja silti tai ehkä juuri siksi rauhan satama."

Sunshine

Kaikki on sujunut taas hyvin. Ketun kasvattama sato valmistui ehkä parhaimpana tähän mennessä. Tuo savu saa minut nauttimaan tästä kaikesta entistä enemmän, tarttumaan asioihin ja tunteisiin uudella ja lapsenomaisella innokkuudella. Korppi tuntuu joltain etäiseltä kesämaan hahmolta joka vain silloin tällöin nousee pintaan muistuttamaan olemassaolostaan, lähettää kauniin ja hellän tekstiviestin ja saa Ketun sekavaksi mustasukkaisuudesta.

 

 

Kettu on nyt asunut luonani kaksi kuukautta ja ollut niin lähellä kuin toista ihmistä olla voi. Hän kuitenkin muuttaa pian takaisin omaan tupakansavuiseen kämppäänsä, ja olemme ottaneet viimeisistä yhteisistä päivistä kaiken ilon irti. Parin päivän päästä lähden ulkomaille vanhempieni kanssa ja joudun olemaan viikon poissa Ketun sylistä. Matka tuntuu kuitenkin tavallaan virkistävältä, hetki omaa aikaa vailla huolia (toivottavasti).

 

En vaihtaisi hetkeäkään pois.

Mitä minulle kuuluu

Minä rakastan tuota poikaa.

Silmissä asuu öisiä kulovalkeita

Kettu katsoo minua jokin hätänä mikä hätänä ei hätää 

"Rakastan sua", sanon ääni melkein nyyhkäyksenä, ja sulava lumi valuu hiuksistani. Ja Kettu vetää minut itseään vasten niin täynnä surua ja rakkautta että päässä keinahtaa ja jalat katoavat polvista alaspäin. Kettu on lähellä ja yhä jossain kaukana, silmissä pala yötä jonka joku on riistänyt maisemasta ja tuonut huoneeseen (voiko pimeän kesyttää?). 

 

  

Ja ulkona sataa lunta, sataa loputtomiin.

pimeys vie hengen multa

Voi luoja.

Siinä Korppi oli. Näytti ja kuulosti yhtä aikaa jumalattoman lemmittävältä ja samalla täysin tuntemattomalta. Hän oli uusi, vieras, vaarallinen. Hän vei minut takahuoneeseen ja puhui joutavia, nappasi kitaran ja hyppäsi lavalle. Hän veti yleisön huomion heti itseensä, soitti yöt ja päivät, soitti pakkasen pois ja lämmön sisään. Ja pelon.
 

Muistikuvat tungeksivat mielessäni, se miltä tuntui maata Korpin sylissä unen rajamailla, se miltä hänen ihonsa tuoksui, se miten hänen sänkensä kutitti reisien välissä minua pyörryttää. "No, nähdään taas", Korppi sanoi kun olin lähdössä, halasi nopeasti ja katosi sisälle.
 

Kotoa löysin Ketun äärimmäisen ahdistuneena ja mustasukkaisena peittoni alta. Halusin itkeä, kuiskasin varovasti kauniita sanoja Ketulle ja kun rakastelimme minä ajattelin toista.

väsynyt matkustaja

Muutama yö sitten näin unessa kuinka Kettu kyllästyi ja lähti toisen tytön matkaan. Heräsin itkuuni ja kietouduin epätoivoisesti kiinni Ketun lämpimään selkään. Hänkin havahtui unimaailmoistaan ja säikähti vähän, antoi minun itkeä itkuni ja suukotteli. En käsitä miten olen voinut saada omakseni jotain sellaista kuin hän. Enkä käsitä miksi yhä kaipailen jotain muuta, varsinkin kun tiedän että se jokin muu on satuttanut (ja mahdollisesti tulee satuttamaan) minua enemmän kuin voi ajatella.

Asiaa ei auta lainkaan se, että tapaan Korpin tänään. Tapaan hänet ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen ja ajatus ahdistaajännittääpelottaa ihan saatanasti. Yllätän itseni jatkuvasti katselemasta mielikuvia joissa Korppi katselee minua alta kulmain kuten ennen, haluaa minua kuten ennen, tuhoaa minut kuten ennen.

ghosts

 Se alkaa taas. Huimaus, joka muuttaa värit teräviksi. Maailma etenee kuva kerrallaan – klik-klik-klik – niin että jokaisen kuvan jokaisen liikahduksen väliin jää paikka pudota, rotko. Valo sattuu, repii haavoja silmiin. Äänet sekoittuvat, venyvät, painuvat alas niin kuin joskus elokuvissa juuri ennen nauhan katkeamista. Pitelen korviani ja alan huutaa.

”Älä laihdu enää.”

En.

”Lupaatko?”

En.

Valonkantaja

Paljon on tapahtunut. Kettu on muuttanut luokseni asumaan (väliaikaisesti) enkä ole ehtinyt olla yksin käytännössä hetkeäkään. Kehoa aristaa viime yön jäljiltä, olo on vieläkin raukea ja pehmeän sativainen. Kaksi grammaa blossia auttoi näkemään tähdet paremmin.

Eilen postimies toi paketin Korpiltani ja Kettu huolestui suunnattomasti. Yöllä hän itki hieman kaulalleni ja kuiskasi pelkäävänsä että katoan. Pitelin hänestä kiinni ja tunsin valtavan huonoa omaatuntoa tajutessani, että välillä ihan todella kaipaan viipyä vielä hetken Korpin humalluttavassa sylissä. Se kaikki loppui niin yhtäkkiä, en saanut sanoa hyvästejä. Masokistinen mieleni (ja kehoni) janoaa vaikeuksia eikä todellakaan estäisi minua lankeamasta Korpin syliin uudelleen.

Yleisen kuvotuksen ja peilikuvaan takertumisen vuoksi en ole syönyt viikkoon. Kettu on yrittänyt tunkea ruokaa suuhuni kuin syöttöporsaaseen, ja minä puolestani olen käyttäytynyt häntä kohtaan niin raivostuttavan herkästi melankolisesti itkuisesti ärsyttävästi että kuvotan itseänikin. Ensi viikolla joudun käymään äitini kanssa terveydenhoitajan vastaanotolla. Äiti on alkanut taas kysellä syömisestäni ja tuhertamaan itkua aina kun saa siihen mahdollisuuden. Olen siis melko huolissani tämän vuoden tuomiosta, kun olen laihtunut taas niihin mittoihin joista minun viime vuonna piti lihottaa itseni pois.

Unessa Korppi hiipi ikkunastani sisään, kosketti.. herätessäni aloin itkeä ja täristä ja tuntea yksinkertaisesti sanoinkuvaamatonta häpeää. En vain unen takia, vaan siksi miten rakkaalta tuntui olla Korpin sylissä, ja siksi miten voimakkaasti se minuun vaikutti. Mitä minä teen?

Thinking out loud

 

  

Viime yönä riitelin puhelimessa entisen rakastajan (Jaken) kanssa ja hetkessä tunsin kaiken romahtavan. Makasin sängyllä Ketun pidellessä käsistäni kiinni ja itkun takaa kuiskailin jotain sellaista kuin "satuta nyt kiltti kerran kunnolla, mä haluan tuntea jotain jumalauta". Hän otti syliin ja piti lujasti kiinni, kunnes olin saanut valutettua kaiken ahdistuksen silmieni takaa ja kykenin taas puhumaan. Kerroin hänelle miten vaikeaa minun on käsitellä sellaista rakkautta, miten vaikeaa on parantua kun sydämestä tuntuu olevan jäljellä pelkkää tuhkaa. Miten pahalta tuntuu syödä, miten välillä haluaisi vain

Kettu kuunteli ja vastasi aina kun oli hyvä vastata, puhui pehmeitä ja piirteli niskaan aurinkoja. Rakasteli oikein ja pehmeästi ja pitkään, silmät yötä täynnä. Sanoi ettei tahdo nukahtaa ennen minua, ei halua jättää yksin. "Arvaa mitä", sanoin ja sormeilin Ketun kosteita lanteita, jätin sanomatta "en halua menettää sua ikinä".

 

Hänelle riittää pieni taivas

Pahoittelen jälleen lusmuiluani kirjoittamisen suhteen. Vuoden lopetus meni hyvin. Joululahjaksi sain huuliharpun ja yhden yösilmäisen Kettupojan.

Ketulla on kapeat posket, kaunein hymy ja mansikankokoinen syntymämerkki oikeassa polvessa. Hän piirtää selkääni kuvioita ja sanoja sormenpäillään, kuiskaa että olen puhdasta euforiaa, suutelee niskaa ja silittää poskea.

Näen välillä unia Korpista. Silmissä palava katse, hän katsoo suoraan ja läpi niin että tekee melkein kipeää. Hän hymyilee, nuolaisee huuliaan, koko olemus huutaa "tiedän miten sinua pitää naida miten sinua pitää rakastaa". Pahinta on se, etten lainkaan epäile etteikö hän tietäisi. Paremmin kuin Kettu tai kukaan muu koskaan. Kun Kettu on lähellä, tuntuu turvalliselta, lämpimältä, hymyilyttää. Korpin kanssa ei ollut sellaista, hänen kanssaan tunsin uppoavani johonkin rappioromanttiseen fantasiaan, josta hän teki niin täydellisellä tavalla totta. Ja kun vieläkin herään yöllä tekstiviestiin jossa hän kertoo ajatelleensa minua rakastellessaan toista tyttöä, tuntuu siltä että pakahdun ja räjähdän kaipauksesta.

Päätös vanhalle vuodelle ja siirtyminen uuteen sujui (humalassa) suukkojen ja ilotulitteiden merkeissä. Tinoista paljastui että saan vuoden 2012 aikana mm. neljä vauvaa joista yhdellä on todennäköisesti tuntosarvet. Ensimmäiset kolme päivää olen viettänyt hyvässä seurassa, Ketulta saadun joululahjan repiessä mieltä uusiin svääreihin niin hellällä tavalla ettei sitä käy kuvaileminen (8 grammaa hänen itse kasvattamaansa, melkolailla täydellistä blossia).

Hyvää yötä.