Sunshine

Kaikki on sujunut taas hyvin. Ketun kasvattama sato valmistui ehkä parhaimpana tähän mennessä. Tuo savu saa minut nauttimaan tästä kaikesta entistä enemmän, tarttumaan asioihin ja tunteisiin uudella ja lapsenomaisella innokkuudella. Korppi tuntuu joltain etäiseltä kesämaan hahmolta joka vain silloin tällöin nousee pintaan muistuttamaan olemassaolostaan, lähettää kauniin ja hellän tekstiviestin ja saa Ketun sekavaksi mustasukkaisuudesta.

 

 

Kettu on nyt asunut luonani kaksi kuukautta ja ollut niin lähellä kuin toista ihmistä olla voi. Hän kuitenkin muuttaa pian takaisin omaan tupakansavuiseen kämppäänsä, ja olemme ottaneet viimeisistä yhteisistä päivistä kaiken ilon irti. Parin päivän päästä lähden ulkomaille vanhempieni kanssa ja joudun olemaan viikon poissa Ketun sylistä. Matka tuntuu kuitenkin tavallaan virkistävältä, hetki omaa aikaa vailla huolia (toivottavasti).

 

En vaihtaisi hetkeäkään pois.

Mitä minulle kuuluu

Minä rakastan tuota poikaa.

Silmissä asuu öisiä kulovalkeita

Kettu katsoo minua jokin hätänä mikä hätänä ei hätää 

"Rakastan sua", sanon ääni melkein nyyhkäyksenä, ja sulava lumi valuu hiuksistani. Ja Kettu vetää minut itseään vasten niin täynnä surua ja rakkautta että päässä keinahtaa ja jalat katoavat polvista alaspäin. Kettu on lähellä ja yhä jossain kaukana, silmissä pala yötä jonka joku on riistänyt maisemasta ja tuonut huoneeseen (voiko pimeän kesyttää?). 

 

  

Ja ulkona sataa lunta, sataa loputtomiin.

pimeys vie hengen multa

Voi luoja.

Siinä Korppi oli. Näytti ja kuulosti yhtä aikaa jumalattoman lemmittävältä ja samalla täysin tuntemattomalta. Hän oli uusi, vieras, vaarallinen. Hän vei minut takahuoneeseen ja puhui joutavia, nappasi kitaran ja hyppäsi lavalle. Hän veti yleisön huomion heti itseensä, soitti yöt ja päivät, soitti pakkasen pois ja lämmön sisään. Ja pelon.
 

Muistikuvat tungeksivat mielessäni, se miltä tuntui maata Korpin sylissä unen rajamailla, se miltä hänen ihonsa tuoksui, se miten hänen sänkensä kutitti reisien välissä minua pyörryttää. "No, nähdään taas", Korppi sanoi kun olin lähdössä, halasi nopeasti ja katosi sisälle.
 

Kotoa löysin Ketun äärimmäisen ahdistuneena ja mustasukkaisena peittoni alta. Halusin itkeä, kuiskasin varovasti kauniita sanoja Ketulle ja kun rakastelimme minä ajattelin toista.

väsynyt matkustaja

Muutama yö sitten näin unessa kuinka Kettu kyllästyi ja lähti toisen tytön matkaan. Heräsin itkuuni ja kietouduin epätoivoisesti kiinni Ketun lämpimään selkään. Hänkin havahtui unimaailmoistaan ja säikähti vähän, antoi minun itkeä itkuni ja suukotteli. En käsitä miten olen voinut saada omakseni jotain sellaista kuin hän. Enkä käsitä miksi yhä kaipailen jotain muuta, varsinkin kun tiedän että se jokin muu on satuttanut (ja mahdollisesti tulee satuttamaan) minua enemmän kuin voi ajatella.

Asiaa ei auta lainkaan se, että tapaan Korpin tänään. Tapaan hänet ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen ja ajatus ahdistaajännittääpelottaa ihan saatanasti. Yllätän itseni jatkuvasti katselemasta mielikuvia joissa Korppi katselee minua alta kulmain kuten ennen, haluaa minua kuten ennen, tuhoaa minut kuten ennen.