kuuntele!
Pakenin viikonlopuksi kauas täältä, ensimmäisellä junalla ensimmäiseen kaupunkiin mikä mieleen juolahti. Tapasin uusia ja vanhoja tuttuja, savu sai mielen keveämmäksi taas ja kävin joogassa pitkästä aikaa (se tuntui hyvältä). Korppi soitti lauantaiyönä, puhui intiaanitytöstä hieman vain ja totesi että olen silti erityinen, en kuka tahansa, kullatuissa kehyksissä hänen mielessään muiden henkioppaiden ja enkeleiden joukossa. Olin tietysti iloinen ja helpottunut, mutta välillä tuntuu että Korpin kanssa on kauhean vaikea pysyä järjissään. Ensin maailman hellin ja rakastavin ja seuraavassa hetkessä täysin välinpitämätön.
Oloa ei auta se ahdistava tosiasia, että hänen tuoksunsa alkaa kadota lakanoistani. Vasta viikkojen kuluttua saan hänet vierelleni, kietoutumaan ympärille, kuiskailemaan kaulalle, kutittelemaan rastoillaan vatsaani. Pienet äänet päässäni alkavat taas kuiskia, kieltää kiintymästä yhtään enempää, kehottaa lähtemään kun ei ole liian myöhäistä.
Viime maanantaina laitoksesta karannut entinen "säätö" Samu oli luonani. Hiisattiin huoneeni ikkunalla ja katsottiin paskoja elokuvia, se kosketteli ja kielsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Seuraavana päivänä Niko oli täällä ja piti sylissä, katseli silmiin ja pujotti sormensa sormiini viltin alla, eikä sekään tuntunut hyvältä, oudolta ja epäluonnolliselta vain. Viikon kruunasi vierailuni Tuomaksen luona. Hänenkin kanssaan olen "rakastellut" muutamia kertoja, ja niinhän siinä kävi nytkin. Asiaa pahentaa se, että tiesin kyllä miten sekin ns. "kahvihetki" tulee menemään, ja kuitenkin kun Tuomas työnsi lantionsa minua vasten ja alkoi liikkua, pidättelin itkua ja työnsin häntä pois. Hän piti kiinni ja minä kettu raudassa valmis puremaan käpäläni irti vatsani auki pois päästäkseni. Sitten annoin olla, puristin peittoa nyrkissä ja purin huulta.
Mä tunnen aika usein itseni asiaksi tai esineeksi, josta puuttuu valmistusmaa ja valmistaja. Aika usein tuntuu kodittomalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti