I could sink

Viime yönä seinille syttyivät jälleen valokuviot ja vadelman tuoksu sai olon entistäkin raukeammaksi. Imaistiin Ketun kanssa blossit ja kietouduttiin toisiimme kirjavan pussilakanan kätköissä. Myöhemmin piilouduttiin peiton alle ja ja nukahdettiin sylikkäin kuten joka yö (kun on nukkunut toisen vieressä muutamia kuukausia, sitä todella oppii nukkumaan ihan miten tahansa ilman että tuntuu epämukavalta).

Viime viikot olen nähnyt joka yö painajaisia. Jokaisessa niistä Kettu hylkää minut jonkun toisen takia tai rakastelen Korpin kanssa ja tunnen huonoa omaatuntoa. Erään juuri tällaisen unen jälkeen Korppi yllättäen soitti, keskellä yötä, Ketun nukkuessa vieressä, ja kuiskasi nähneensä minusta unta. Hän oli varma että meidän tiemme vielä kohtaavat, "koska me tiedetään mitä rakkaus oikeasti on, mä ja sä". Puoliunessa ja hellyydenkipeänä mutisin Korpille pehmeitä sanoja, kaipasin, itkin vähän.

Pari viikkoa kestänyt paastoni loppui kaksi päivää sitten, kun juoksimme Ketun kanssa bussipysäkille, ja heti istumaan päästyäni meinasin pyörtyä. Kotiin päästyämme Kettu teki minulle ruokaa, katsoi minua silmät täynnä päättäväisyyttä ja odotti kunnes lautanen oli tyhjä. Inhoan sitä tunnetta kun pystyn keräämään itseäni käsiini ja puristamaan. Joskus kaikki ylimääräinen massa luitteni ympärillä mahtui sormien välissä nipistettäväksi, nyt minua on yksinkertaisesti ihan liikaa tässä maailmassa. Kettu kehuu minua ja sanoo että näytän vain paremmalta kun saan "vähän muotoja lisää", minä koen valtavan henkisen meltdownin ja piiloudun peiton alle "muotoineni".

Kohta suljeudun takaisin Ketun budintuoksuiseen luolaan ja yritän kerätä itseni kasaan. Paskapaskapaska tyttöystävä.

I can still hear us echoing in the walls

Saavuin takaisin Suomeen ja suunnistin suoraan lentokentältä Ketun peiton alle. Puolet yöstä pyörimme toistemme ympärillä, kuu huusi hulluuttaan.
 

Myöhemmin päivällä sain puhelun ystävältä joka kertoi olleensa "syömässä Korpin ja sen tyttöystävän kanssa". Hei hetkinen, anteeksi minkä kanssa? Ilmeisesti Korpilla on ollut rakas jo pitemmän aikaa. Rakas, josta kaikki muut ovat tienneet paitsi minä. Rakas, jonka kanssa hän asuu nykyään yhdessä.
 

 
Maa katoaa jalkojen alta, päässä hiljenee, kaikki hiljenee, sydän lyö. Ei minulla ole varaa tehdä tätä itselleni, ei varaa tehdä tätä Ketulle eikä Korpille. Juuri kun Korppi oli jo melkein kadonnut, melkein unohtunut. Kyllähän minä rakastan tummasilmäistä Kettupoikaani, Korppi vain on ollut tässä niin pitkään ja taisin alitajuntaisesti tehdä hänestä jonkinlaisen pelastajan, ensiapupakkauksen, sylin johon laskeutua jos Kettu pudottaa. Olen omillani, ja jos Ketun kanssa meneekin pieleen, minulle ei jää mitään. Enkä ehkä pysty enää pitämään itseäni kasassa.

 

Viimeiset kaksi päivää olen toistuvasti alkanut itkeä Korpin takia, paennut suoraan Ketun huulille, ja kun hän kysyy mikä on hätänä, vastaan jotain sellaista kuin "väsyttää" "vatsaan sattuu" "tuntuu rumalta". Hän rakastelee minua yhtä hellästi kuin aina mutta ne kosketukset tuntuvat tyhjiltä. Ja pölyttyneissä valokuvissa Korppi soittaa kitaraa sängyn päädyssä, laulaa ”ooh baby, you’re so young but love you so” ja pelästyn tätä tunnetta aina uudelleen. 

 

 
"Oon leijonanpoikanen, sodanjumala, ja silti tai ehkä juuri siksi rauhan satama."