ghosts

 Se alkaa taas. Huimaus, joka muuttaa värit teräviksi. Maailma etenee kuva kerrallaan – klik-klik-klik – niin että jokaisen kuvan jokaisen liikahduksen väliin jää paikka pudota, rotko. Valo sattuu, repii haavoja silmiin. Äänet sekoittuvat, venyvät, painuvat alas niin kuin joskus elokuvissa juuri ennen nauhan katkeamista. Pitelen korviani ja alan huutaa.

”Älä laihdu enää.”

En.

”Lupaatko?”

En.

Valonkantaja

Paljon on tapahtunut. Kettu on muuttanut luokseni asumaan (väliaikaisesti) enkä ole ehtinyt olla yksin käytännössä hetkeäkään. Kehoa aristaa viime yön jäljiltä, olo on vieläkin raukea ja pehmeän sativainen. Kaksi grammaa blossia auttoi näkemään tähdet paremmin.

Eilen postimies toi paketin Korpiltani ja Kettu huolestui suunnattomasti. Yöllä hän itki hieman kaulalleni ja kuiskasi pelkäävänsä että katoan. Pitelin hänestä kiinni ja tunsin valtavan huonoa omaatuntoa tajutessani, että välillä ihan todella kaipaan viipyä vielä hetken Korpin humalluttavassa sylissä. Se kaikki loppui niin yhtäkkiä, en saanut sanoa hyvästejä. Masokistinen mieleni (ja kehoni) janoaa vaikeuksia eikä todellakaan estäisi minua lankeamasta Korpin syliin uudelleen.

Yleisen kuvotuksen ja peilikuvaan takertumisen vuoksi en ole syönyt viikkoon. Kettu on yrittänyt tunkea ruokaa suuhuni kuin syöttöporsaaseen, ja minä puolestani olen käyttäytynyt häntä kohtaan niin raivostuttavan herkästi melankolisesti itkuisesti ärsyttävästi että kuvotan itseänikin. Ensi viikolla joudun käymään äitini kanssa terveydenhoitajan vastaanotolla. Äiti on alkanut taas kysellä syömisestäni ja tuhertamaan itkua aina kun saa siihen mahdollisuuden. Olen siis melko huolissani tämän vuoden tuomiosta, kun olen laihtunut taas niihin mittoihin joista minun viime vuonna piti lihottaa itseni pois.

Unessa Korppi hiipi ikkunastani sisään, kosketti.. herätessäni aloin itkeä ja täristä ja tuntea yksinkertaisesti sanoinkuvaamatonta häpeää. En vain unen takia, vaan siksi miten rakkaalta tuntui olla Korpin sylissä, ja siksi miten voimakkaasti se minuun vaikutti. Mitä minä teen?

Thinking out loud

 

  

Viime yönä riitelin puhelimessa entisen rakastajan (Jaken) kanssa ja hetkessä tunsin kaiken romahtavan. Makasin sängyllä Ketun pidellessä käsistäni kiinni ja itkun takaa kuiskailin jotain sellaista kuin "satuta nyt kiltti kerran kunnolla, mä haluan tuntea jotain jumalauta". Hän otti syliin ja piti lujasti kiinni, kunnes olin saanut valutettua kaiken ahdistuksen silmieni takaa ja kykenin taas puhumaan. Kerroin hänelle miten vaikeaa minun on käsitellä sellaista rakkautta, miten vaikeaa on parantua kun sydämestä tuntuu olevan jäljellä pelkkää tuhkaa. Miten pahalta tuntuu syödä, miten välillä haluaisi vain

Kettu kuunteli ja vastasi aina kun oli hyvä vastata, puhui pehmeitä ja piirteli niskaan aurinkoja. Rakasteli oikein ja pehmeästi ja pitkään, silmät yötä täynnä. Sanoi ettei tahdo nukahtaa ennen minua, ei halua jättää yksin. "Arvaa mitä", sanoin ja sormeilin Ketun kosteita lanteita, jätin sanomatta "en halua menettää sua ikinä".

 

Hänelle riittää pieni taivas

Pahoittelen jälleen lusmuiluani kirjoittamisen suhteen. Vuoden lopetus meni hyvin. Joululahjaksi sain huuliharpun ja yhden yösilmäisen Kettupojan.

Ketulla on kapeat posket, kaunein hymy ja mansikankokoinen syntymämerkki oikeassa polvessa. Hän piirtää selkääni kuvioita ja sanoja sormenpäillään, kuiskaa että olen puhdasta euforiaa, suutelee niskaa ja silittää poskea.

Näen välillä unia Korpista. Silmissä palava katse, hän katsoo suoraan ja läpi niin että tekee melkein kipeää. Hän hymyilee, nuolaisee huuliaan, koko olemus huutaa "tiedän miten sinua pitää naida miten sinua pitää rakastaa". Pahinta on se, etten lainkaan epäile etteikö hän tietäisi. Paremmin kuin Kettu tai kukaan muu koskaan. Kun Kettu on lähellä, tuntuu turvalliselta, lämpimältä, hymyilyttää. Korpin kanssa ei ollut sellaista, hänen kanssaan tunsin uppoavani johonkin rappioromanttiseen fantasiaan, josta hän teki niin täydellisellä tavalla totta. Ja kun vieläkin herään yöllä tekstiviestiin jossa hän kertoo ajatelleensa minua rakastellessaan toista tyttöä, tuntuu siltä että pakahdun ja räjähdän kaipauksesta.

Päätös vanhalle vuodelle ja siirtyminen uuteen sujui (humalassa) suukkojen ja ilotulitteiden merkeissä. Tinoista paljastui että saan vuoden 2012 aikana mm. neljä vauvaa joista yhdellä on todennäköisesti tuntosarvet. Ensimmäiset kolme päivää olen viettänyt hyvässä seurassa, Ketulta saadun joululahjan repiessä mieltä uusiin svääreihin niin hellällä tavalla ettei sitä käy kuvaileminen (8 grammaa hänen itse kasvattamaansa, melkolailla täydellistä blossia).

Hyvää yötä.